Heidi Pratt avautui: ”Ei aikaa uusille kauneusleikkauksille”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Realitytähti Heidi Montag, nykyisin Heidi Pratt, sai hänen aviomiehensä Spencer Prattin kanssa lokakuussa poikavauvan. Esikoinen syntyi sunnuntaina 1. lokakuuta, ja sai nimekseen Gunner Stone. Nainen on hehkunut synnytyksen jälkeen ja kertonut olevansa nyt äitinä onnellisimmillaan.

Heidi Pratt kohahdutti lähes kymmenen vuotta sitten uudella ulkonäöllään laittaessaan kerralla koko vartalonsa ja kasvonsa kauneusleikkausten avulla uusiksi. Heidille tehtiin vuonna 2009 yhden päivän aikana kymmenen toimenpidettä, mutta nyt hän on sanonut, että ei toistaiseksi enää suunnittele uusia leikkauksia.

Heidi Pratt kertoi Daily Mail -sivuston haastattelussa, että hänellä ei tällä hetkellä tuoreena äitinä ole enää aikaa uusille kauneusleikkauksille ja niistä toipumiselle. 31-vuotias Pratt ei kuitenkaan takaa sitä, että hän ei joskus tulevaisuudessa ottaisi leikkauksia lisää.