Toimistotyöntekijät yllättyivät – lepakot olivat täyttäneet seinän!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lepakoita päästään yleensä näkemään lähinnä joko yöaikaan tai pimeissä paikoissa. Taannoin erään toimiston työntekijät törmäsivät kuitenkin epätavalliseen näkyyn työpaikallaan.

Texasin Houstonissa sijaitsevan kerrostalon seinään oli ilmestynyt lauma lepakoita. Siivekkäitä yönisäkkäitä oli niin runsaasti, että ne miltei peittivät osan seinästä kokonaan.

Lepakot viihtyvät yleensä päiväasaikaan suojaisissa paikoissa, joten näky yllätti monet. Erikoisen tapauksesta teki myös se, että lepakot ilmestyivät seinälle perjantaina 13. päivä.

– Lepakot kiehtovat joitain ihmisiä. Toisia ne puolestaan karmivat. Minun mielestäni ne ovat upeita, näyn Twitterissä levinneeksi videoksi ikuistanut Dave Rojas kuvaili Fox 26 -uutissivustolle.

 

Uusimmat