Synnytyksen jälkeinen masennus yleistynyt – myös miehillä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Aiemmin on voitu ajatella, että miehet eivät voi kärsiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, koska he eivät käy läpi raskautta tai synnytystä. Tutkimusten mukaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuu kuitenkin lähes yhtä paljon miehiä kuin naisiakin.

Daily Mail -sivusto kertoo Indianan yliopiston tekemästä tutkimuksesta, jossa huomattin, että synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuu noin 4,4 prosenttia tuoreista isistä.

Äideistä synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastui noin viisi prosenttia, joten masennus on miehillä lähes yhtä yleinen kuin naisillakin.

Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole aiemmin ollut tiedossa miesten kohdalla, koska miehiä ei ole tarkkailtu synnytyksen jälkeen samalla tavalla kuin tuoreita äitejä. Miesten oireet ovat myös erilaiset, minkä vuoksi naisten diagnoosi ei päde miehiin.

Naisilla synnytyksen jälkeiseen masennukseen liittyvät usein univaikeudet, syyllisyyden tunteet, jaksamattomuus ja itsetuhoiset ajatukset.

Miehillä masennus voi ilmetä ärsytyksenä vauvaa kohtaan ja levottomuutena. Isän voi olla myös vaikeaa muodostaa side lapseen, minkä lisäksi hän voi masentua siitä, että suuri ja välitön rakkauden tunne vastasyntynyttä kohtaan ei muodostunutkaan automaattisesti.

Uusimmat