Kiina kielsi Nalle Puh -elokuvan esittämisen – uskomaton syy taustalla

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Kiina tunnetaan siitä, että maa rajoittaa tiukasti ulkomaisten elokuvien päätymistä markkinoilleen. Maassa on edelleen käytössä tiukka poliittinen sensuuri, jonka jalkoihin on nyt yllättäen joutunut myös uusin Nalle Puh -elokuva Risto Reipas ja Nalle Puh. Elokuva saa Suomen ensi-iltansa lokakuussa.

Hollywood Reporter ja Variety -lehdet kertovat elokuvan sensuurin olevan todennäköisesti jatkoa Kiinassa jo jonkin aikaa käytössä olleelle Nalle Puh -kuvien sensuurille. Sensuuri määrättiin, kun kiinalaiset mediat olivat verranneet Nalle Puhia maan presidentti Xi Jinpingiin. Disney ei ole kommentoinut elokuvansa sensuuria tai sen mahdollisia syitä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Sensuurin lisäksi toinen mahdollinen syy voi olla ulkomaisten elokuvien kiintiön täyttyminen, sillä Kiinan markkinoille hyväksytään Variety-lehden mukaan vain 34 ulkomaista elokuvaa vuodessa. Kesäkuussa Kiina sensuroi HBO-televisiopalvelun, kun sen Last Week Tonight -ohjelman räväkkä isäntä John Oliver käsitteli Kiinaa kriittisesti.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.