Kärsitkö viikonloppumigreenistä? Näin voit vapaapäivänä paremmin

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Viikonloppuisin on nautinnollista irrottautua hetkeksi arjesta ja velvotteista. Samalla tämä usein tarkoittaa sitä, että vapaapäiviin yritetään tunkea kaikkien mielihalujen tyydyttäminen – aina epäterveellisestä ruokavaliosta epäsäännölliseen vuorokausirytmiin.

Viikonloppuisin herkutellaan, valvotaan myöhempään, nautitaan alkoholia ja nukutaan pidempään.

Vapaapäivän aamuna saattakin kokea olevansa huomattavasti normaalia huonovointisempi ja olotila voi eskaloitua jopa migreeniksi. Valitettavasti vain yksi asia estää tämän, PureWow uutisoi.

Pysy rutiineissa. Kun viikonloppuisin käy nukkumaan samoihin aikoihin kuin arkena, jaksaa myös nousta aamulla aikaisemmin ja tuttuun kellonaikaan.

Vapaapäivän voi aloittaa kuntoilemalla ja samalla on järkevää noudattaa yhtä terveellisiä elämäntapoja kuin arkena. Vaikka rutiineissa pysyminen myös viikonloppuina saattaa kuulostaa tylsältä, auttaa se ainakin voimaan paremmin.