Kanye West ei halua enempää lapsia – Kim Kardashian aivan eri mieltä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kim Kardashian on sopinut Chicago Westin sijaissynnyttäjän kanssa neljännen lapsen saattamisesta maailmaan. Kanye Westillä ja Kim Kardashianilla on kerrottu olevan yksi alkio jäljellä.

Räppäri Kanye West on kuitenkin tullut toisiin aatoksiin neljännen lapsen suhteen. Mies kertoo kasvaneensa erilleen Kim Kardashianin kanssa, eikä siksi halua enempää jälkikasvua.

Kim puolestaan väittää, että Kanye West keskittyy enemmän musiikkiinsa ja muotimallistoonsa kuin perheeseensä, Life & Style -lehti uutisoi.

Kim Kardashianin on kuitenkin kerrottu valitsevan mielummin neljännen lapsen kuin Kanye Westin. Kaksikolla on jo kolme lasta, viisivuotias North West, kaksivuotias Saint West ja tammikuussa syntynyt Chicago West. Äitiys on Kimin mukaan parasta, mitä hänelle on tapahtunut, eikä yksinhuoltajuus olisi hänelle ongelma.