Suomalaissovellus Lovewish piristää pariskuntien seksielämää – varsinkin ruuhkavuosina

Digi Terveys Viihdeuutiset · Stara.fi

Ruuhkavuosia elävät parit haluavat panostaa parisuhteeseensa, mutta työelämä, lapset ja harrastukset tekevät siitä haastavaa. Usein aikaa ja energiaa parisuhteen ylläpitämiseen ei tahdo löytyä. Samalla seksistä puhuminen koetaan monissa parisuhteissa vaikeaksi.

Ongelmaan on nyt kehitetty avuksi suomalainen mobiilisovellus Lovewish. Sovellus auttaa pariskuntia tuomaan kipinää seksielämään myös kiireen keskellä. Sovelluksen avulla kumppania voi lähestyä tunnelmaan virittävällä viestillä jo vaikkapa työpäivän aikana ja siten synnyttää odotuksia tulevasta.

Sovelluksen avulla voi lisäksi aloittaa keskustelun mieltymyksistä ja fantasioista, joista voi olla vaikea puhua kasvotusten. Sovelluksessa on 23 erilaista aihealuetta, eli lovea, joissa ovat mukana esimerkiksi asentolovet, suutelulovet, roolilovet ja paikkalovet sekä kieli- ja suulovet. Aihealueiden sisällä on valmiita ehdotuksia, kuten esimerkiksi asento-, roolileikki- tai paikkaehdotus.

Lovewish-sovellus on vuonna 2016 perustetun Sinun Softwaren kehittämä tuote, jonka tarkoitus on lisätä hyvinvointia ja onnellisuutta parisuhteissa. Sovelluksen ensimmäinen versio on juuri julkaistu Applen ja Googlen sovelluskaupoissa.

– Lovewishin käyttö on täysin anonyymiä ja käyttäjän identiteettiä ei pystytä selvittämään. Varsinaiset viestit lähetetään olemassa olevien viestisovellusten kautta esimerkiksi Whatsappilla tai Snapchatillä, joten käyttöä ei etukäteen tarvitse sopia kumppanin kanssa, vaan käytön voi aloittaa sillä, että lataa sovelluksen itselleen ja lähettää ensimmäisen viestin kumppanilleen, Sinun Softwaresta kerrotaan Staralle.

Staran lukijat voivat ladata sovellukseen lisäsisältöä STARA2018-koodilla.