Vihaatko juoksemista? Näin saat vastaavan hyödyn

Fitness Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Juoksemisharrastuksen aloittaminen voi olla vaikeaa. Se tulee aloittaa vähitellen lyhyistä ja matalasykkeisistä lenkeistä, joiden pituutta ja nopeutta lisätään maltillisesti. Tähän monien kärsivällisyys ei riitä, minkä vuoksi useat turhautuvatkin kun kunto ei nouse nopeasti, hengittäminen tuntuu raskaalta ja keuhkoissa voi tuntea ikävä pistos.

Juoksemisen aloittamisen vaikeus voi saada osan jopa vihaamaan lajia niin paljon, että ei halua enää milloinkaan laittaa juoksukenkiä jalkaansa. Onneksi muutamilla harjoituksilla treenaaja voi saada kuitenkin samanlaisen hyödyn irti kuin juoksemisestakin.

Women’s Health -kanavan julkaisemalla videolla esitellään yhdeksän harjoitusta, joista voi saada samanlaisen hyödyn irti kuin juoksemisestakin. Erilaiset askellusharjoitukset ja hypyt nostavat sykkeen nopeasti korkealle, parantavat kestävyyttä ja kehittävät etenkin reisien, pakaroiden ja säärten lihasryhmiä.