Joulun rasittavin hittilelu on tässä – haikappaleesta tehtiin äänekäs pehmolelu

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Kerroimme lokakuussa miten kuluneen syksyn kuumimmaksi hittikappaleeksi maailmassa nousi Pinkfongin esittämä Baby Shark Dance, joka on saanut jo yli kaksi miljardia katselukertaa YouTubessa. Nyt on paljastunut, että haihitti ei jätä monia vanhempia rauhaan edes jouluna.

Yhdysvaltalainen leluvalmistaja WowWee on nimittäin tuonut Amazoniin myyntiin kappaleeseen perustuvan Baby Shark -pehmolelun. Kuten arvata saattaa, alkaa lelu esittää lasten rakastamaa hittikappaletta, kun sitä puristaa.

Lelu on tullut markkinoille kolmena eri versiona, jotka kaikki ovat tuttuja valtavaksi nettihitiksi nousseesta kappaleesta ja sen musiikkivideosta. Vanhempien iloksi lelun musiikin ääni ei ole kovin suuri ja kaiken lisäksi lelu lopettaa musiikin, kun sitä puristaa uudelleen. Hailelun hinta on Yhdysvalloissa 17 dollaria, eli noin 15 euroa.

Taannoin jopa Britannian singlelistalle noussut kappale on levytetty ensikerran jo 11 vuotta sitten, vuonna 2007. Se julkaistiin uudelleen kesällä 2016, mutta ei saanut silloin vielä suosiota. Vasta kaksi vuotta myöhemmmin, syksyllä 2018, Baby Shark Dance nousi kuitenkin kertarysäyksellä jättihitiksi.