Laillinen kannabis on tuottoisaa – Marlboron omistaja sijoitti 1,8 miljardia

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Maailman tunnetuimpiin lukeutuvan tupakkamerkki Marlboron omistaja Altria uskoo laillisen kannabiksen olevan seuraava huipputuottoista liiketoiminta. Yhdysvalloissa lukemattomat osavaltiot ovat jo laillistaneet kannabiksen, ja ne ovat saaneet laillistamisen myötä satojen miljoonien verotulot.

Nyt Altria on sijoittanut peräti 1,8 miljoonaa dollaria kanadalaiseen Cronos Group. -yhtiöön, joka antoi sijoituksen vastineeksi 45 prosenttia yhtiön osakkeista. Sopimuksen mukaan ostaja voi hankkia tulevaisuudessa jopa 55 prosentin osuuden yhtiöstä itselleen seuraavan viiden vuoden aikana, Forbes-talouslehti kertoo.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Kauppa osoittaa, että tupakkasijoituksillaan menestynyt Altria uskoo kannabiksen liiketoiminnan mahdollisuuksiin vakavasti. Tupakan menekki on viime vuosina ollut laskussa, ja kannabis voi olla seuraava kansainvälinen megatrendi päihteiden alalla. Kaupan julkistaminen nosti Altrian jo pitkään laskussa ollutta osaketta kaksi prosenttia, mutta Cronosin osake ampaisi peräti 30 prosenttia.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.