Epic Gamesin Fortnite-selviytymispeli on noussut valtavaksi maailmanlaajuiseksi hitiksi kaikenikäisten keskuudessa. Valitettavasti jotkut viettävät pelin parissa turhankin paljon aikaa.
Joidenkin vanhempien kerrotaan joutuneen jo kääntymään ammattiavun pariin lastensa Fortnite-riippuvuuden vuoksi. Riippuvuutta on hoidettu jopa vieroitushoidon muodossa.
Michiganissa asuva Debbie Vitany kertoo Bloomberg-lehdelle 17-vuotiaan Carson-poikansa viettävän Fortniten parissa 12 tuntia päivässä. Hänen kouluarvosanansa ovat laskeneet ja poika nukahtelee tunneilla.
Yhdysvalloissa ongelmaa hoidetaan muun muassa peliriippuvaisille tarkoitettujen leirien muodossa. Niissä nuorten laitteet otetaan pois, ja heitä kannustetaan syömään ja nukkumaan terveellisesti ryhmäterapiassa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Fortnite, lapsi, pelaaminen, terveys tai laajemmin samasta aihealueesta Digi, Pelit -osioistamme.