Poliisi löysi Kauniaisissa varastetut 25 000 euroa auton välikatosta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pääkaupunkiseudun poliisilaitosten rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaryhmät nostivat tutkinnassaan esille lokakuun alussa lentokoneella Suomeen saapuneen ulkomaalaismiehen. Tutkinnassa miehen liikkeistä saatiin havainto Kauniaisissa 12.—14. lokakuuta tapahtuneeseen asuntomurtoon liittyen. Seuraavana päivänä miehestä saatiin havainto Helsingin Länsisatamasta.

Mies oli poistumassa Suomesta Turusta ostamansa henkilöauton kanssa. Hänet otettiin kuitenkin tarkastukseen, jolloin hänen hallustaan löytyi Kauniaisten asuntomurron anastettua omaisuutta. Tarkemmissa tutkimuksissa autosta löytyi Kauniaisissa, Vantaalla, Keravalla ja Riihimäellä tapahtuneiden asuntomurtojen omaisuutta.

— Anastetun omaisuuden arvo on likimain 40 000 euroa. Merkittävin määrä anastettua omaisuutta löytyi miehen autoon varsin suunnitelmallisesti kätkettynä. Muun muassa auton takavalon umpiosta ja välikatosta löytyi kelloja, koruja sekä noin 25 000 euroa käteistä rahaa, jotka ovat anastettu Kauniaisista, kertoo rikoskomisario Janne Saari.

Osa anastetusta omaisuudesta, kuten tietokoneita ja vähäisempi määrä koruja, jäi kadoksiin. Asia siirtyy vuoden 2018 aikana syyteharkintaan. Esitutkinnassa ja tutkintavankeuden aikana miestä tällä hetkellä epäillään neljästä asuntomurrosta ja törkeästä varkaudesta. Rikossarjan paljastamiseen ja tutkintaan on liittynyt kiinteästi Länsi-Uudenmaan, Itä-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitoksien rajat ylittävän rikollisuuden torjunnan tutkintaryhmien yhteistyö.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.

Uusimmat