Sweet Child O’ Mine uusiksi – tältä kuulostaa funk-versio

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yksi Guns N’ Rosesin tunnetuimmista kappaleista lienee Appetite for Destruction -levyllä ilmestynyt Sweet Child O’ Mine. Kappaleen alussa kuultu kitarakuvio oli alun perin pelkkä vitsi, joka kuitenkin muovautui mainiosti lopullisiin uomiinsa kaikkien tunnistamaksi rock-kappaleeksi.

Scary Pockets -niminen bändi on nyt muokannut legendaarisen kappaleen uudenlaiseen versioon. Funk-tyylin sovitus on tehnyt rock-balladista menevän biisin, jonka tahdissa on suorastaan pakko jammailla. Kyseessä ei ole kappaleen ensimmäinen cover-versio ja tuskin viimeinenkään, mutta kaiketi yksi parhaimmista.

Originaali Sweet Child O’ Mine ilmestyi vuonna 1988. Albumiversio on pitkä, sillä kappale soi lähes kuusi minuuttia levylautasella. Slashin soittama kitarariffi on voittanut aikoinaan Total Guitar -lehden Riff of All-time -äänestyksen.