Netflixin suosittujen Marvel-sarjojen faneja on kohdannut suru-uutinen. Sekä The Punisher että Jessica Jones ovat saaneet edeltäjiensä tapaan lopettamispäätöksen.
Jon Bernthalin tähdittämän The Punisherin vastikään esitetty toinen tuotantokausi jää Variety-lehden mukaan sarjan viimeiseksi. Krysten Ritterin tähdittämästä Jessica Jonesista nähdään vielä kolmas ja viimeinen kausi.
Netflix ilmoitti aikaisemmin lopettavansa myös Daredevil, Luke Cage ja Iron Fist -sarjat. Päätöksen taustalla uskotaan olevan Marvelin omistaman Disneyn tuleva Disney+ -suoratoistopalvelu ja Hulu-palvelun osake-enemmistön omistaminen.
On mahdollista, että sarjat tulevat jatkumaan joko Disney+ tai Hulu -palveluissa. Netflixin ja Marvelin spimuksen mukaan hahmoja ei kuitenkaan saa käyttää Netflixin ulkopuolisissa sarjoissa tai elokuvissa kahteen vuoteen sarjojen lopettamisen jälkeen.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Marvel, Netflix, televisio tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.