Tulliviranomaiset tekivät ikävän löydön – matkatavaroissa 1 529 elävää kilpikonnaa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Manilan lentokentällä on paljastunut kilpikonnien salakuljetus. Poliisit olivat takavarikoineet yhteensä 1.529 kilpikonnaa neljästä matkalaukusta. Kilpikonnat oli salakuljetettu Filippiineille Hongkongista.

Ilmastointiteippiin yksitellen käärityt kilpikonnat löydettiin matkatavaroiden tarkastamisen yhteydessä. Yli 1.500 kilpikonnaa löytyi rasioihin pakattuna ja niiden yhteisarvo on 4,5 miljoonaa Filippiinien pesoa, eli 76.000 euroa. Kilpikonnia käytetään esimerkiksi perinteisessä lääketieteessä.

Matkustaja oli jättänyt laukut noutamatta. Kilpikonnien joukossa oli myös uhanalaisia lajeja, ja ne on toimitettu nyt eläinsuojelujärjestölle. Matkustaja voi saada salakuljetuksesta yli vuoden pituisen vankeusrangaistuksen ja noin 3.500 euron sakot.

Customs NAIA continues to stop illegal wildlife smugglingCUSTOMS NAIA APPREHENDS PHP4.5 MILLION WORTH OF 1,529 LIVE…

Publiée par Bureau of Customs NAIA sur Dimanche 3 mars 2019

Uusimmat