29-vuotias nainen nousi tiedemaailman supertähdeksi – merkittävä rooli mustan aukon kuvaamisessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tieteen parissa tehtiin tällä viikolla historiaa, kun historian ensimmäinen kuva mustasta aukosta julkaistiin. Näkyä ei olisi ehkä päästy ihastelemaan ilman 29-vuotiaan Katie Boumanin apua.

Massachusettsin teknillisen korkeakoulun MIT:n jatko-opiskelija johti kolme vuotta sitten nyt nähdyn kuvan tuottamiseen tarvittua algoritmiä luonutta tiimiä. Bouman ei ole astrofyysikko, mutta hänellä on sitäkin enemmän asiantuntijuutta tietojenkäsittelytieteen ja tekoälyn piirissä.

M87-galaksin keskustassa sijaitsevasta mustasta aukosta kerättiin dataa kahdeksan eri puolilla maailmaa sijaitsevan teleskoopin avulla. Vaikka dataa kerättiin hurja määrä, oli siinä silti aukkoja. Näiden aukkojen täydentämiseen käytettiin Boumanin algoritmia.

Boumanilla oli merkittävä osa koko maailman huomion kaapanneen kuvan luomisessa, ja hän onkin kerännyt runsaasti kiitosta myös sosiaalisessa mediassa. Nykyään tietojenkäsittelytieteen apulaisprofessorina toimiva nainen tosin muistuttaa vaatimattomasti projektin olleen tiimityötä.

– Kukaan meistä ei olisi voinut tehdä tätä yksin. Pystyimme luomaan kuvan useiden erilaisista taustoista olevien ihmisten ansiosta, Bouman kuvaili CNN-uutissivustolle.

 

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10213321822457967&set=a.1407432103727&type=3

https://twitter.com/avi_collis/status/1115979551811743745