Tolkienin perikunta ei hyväksy Dome Karukosken elokuvaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Dome Karukosken tuore Tolkien-elokuva saa Suomen ensi-iltansa 3. toukokuuta. Elokuva kertoo Sormusten herra -kirjailija J.R.R. Tolkienista, keskittyen hänen nuoruusvuosiinsa.

J.R.R. Tolkienin jälkeläiset ja perikunta ovat irtisanoutuneet tulevasta elämänkertaelokuvasta. Julkaisemassaan tiedotteessa he kertoivat, etteivät ole osallistuneet Tolkien-elokuvan tekemiseen millään tavalla tai antaneet sille hyväksyntäänsä. Lausunto ei itsessään tietenkään kerro mitään elokuvan laadusta.

Page Six -sivuston mukaan Tolkienin sukulaiset eivät ole edes nähneet elokuvaa. Kirjailijan yksityisyydestään erittäin tarkat sukulaiset halusivat tehdä selväksi, ettei kyseessä ole heidän kanssaan yhteistyössä tehty elämänkertaelokuva.

Fox Searchlight -yhtiö kuvailee olevansa ylpeä Karukosen lokuvasta ja arvostavansa Tolkienin perintöä siitäkin huolimatta, etteivät sukulaiset osallistuneet projektiin. Elokuvan päärooleissa nähdään Nicholas Hoult ja Lily Collins.

Uusimmat