Eminemin hitin termi virallistettiin – pääsi nyt sanakirjaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Eminemin kappale Stan lukeutuu räppärin uran suurimpiin hitteihin. Hitin nimi on sittemmin alkanut elää omaa elämäänsä terminä erittäin vannoutuneelle ja jopa pakkomielteiselle fanille.

Nyt stan-sana on lisätty Merriam-Websterin englannin kielen sanakirjaan sekä substantiivina että verbinä, uutisoi XXL. Sanakirjan mukaan sana tarkoittaa äärimmäisen tai kohtuuttoman innostunutta ja omistautunutta fania tai fanittamista.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun stan lisätään arvostettuun sanakirjaan. Kaksi vuotta sitten se päätyi myös Oxfordin englannin kielen sanakirjaan.

Stan-kappale oli mukana Eminemin vuonna 2000 julkaisemalla Marshall Mathers LP levyllä. Kappale oli kirjoitettu tähden Stan-nimisen pakkomielteisen ja lopulta henkirikokseen päätyvän fanin näkökulmasta.

Uusimmat