Tupacin erokirje Madonnalle huutokaupataan – supertähti yritti estää myynnin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Madonnalle kuuluneita henkilökohtaisia esineitä ollaan huutokauppaamassa tähden vastustelusta huolimatta. Joukossa on muun muassa kirje räppäri Tupac Shakurilta, jossa hän kertoo eroavansa Madonnasta.

Madonna yritti TMZ-sivuston mukaan estää huutokauppoja vetoomustuomioistuimessa. Tuomioistuin kuitenkin päätti, ettei Madonna voi nostaa oikeustoimia taidekonsultti Darlene Lutzia tai Gotta Have Rock and Roll -huutokauppaa vastaan.

Huutokaupattavien esineiden joukossa on Tupacin vankilasta Madonnalle kirjoittama kirje. Siinä räppäri kertoo lopettavansa seksisuhteen poptähden kanssa, kuvaillen valkoisen naisen kanssa seurustelemista imagonsa vastaiseksi ja faniensa pettämiseksi. Hän toteaa, ettei koskaan halunnut satuttaa Madonnaa.

Kirje huutokaupataan 19.-28. heinäkuuta. Sen lähtöhinta on 100 000 dollaria, mutta lopullisen myyntihinnan uskotaan kohoavan huomattavasti korkeammalle.