Älä usko nettiväitteitä: Papaija ja viikuna eivät toimi ehkäisyvälineinä

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internet on tunnetusti täynnä huuhaata ja perättömiä uskomuksia. Nyt huolestusta on herättänyt twiitti, jossa listataan luonnollisiksi ehkäisyvälineiksi väitettyjä kasveja.

Twiitissä esimerkiksi papaijan, aitoviikunan, neempuun, inkiväärin, jamssin ja karhunputken väitetään ehkäisevän raskaaksi tulemista. Vaikka monia kasveista on käytetty historian aikana lääkkeinä, ei nykyinen lääketieteen tuntemus tue niiden käyttöä ehkäisyvälineinä. Osa aineista voi koitua jopa hengenvaarallisiksi.

Twitter

Twiitti ehti kerätä kymmeniä tuhansia tykkäyksiä. Kasvitieteen asiantuntija James Wong pelkäsi sen jopa johtavan kuolemantapauksiin. Alkuperäinen twiitti on sittemmin poistettu.

Raskauden ehkäisyyn suositellaan käytettäväksi niin kutsuttujen vaihtoehtoisten hoitomuotojen sijaan jotain lukuisista toimiviksi todistetuista keinoista. Niitä ovat muun muassa kondomi, kierukat, ehkäisypilleri ja minipillerit. Sopivaa ehkäisykeinoa etsiessä voi aina kääntyä myös lääkärin puoleen.