Sofia Richie bikineissä kuin seireeni – mallivartalo ei jätä arvailun varaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kolmen lapsen isä Scott Disick rauhoittui naisseikkailuistaan viime vuoden syksynä muodostettuaan suhteen nuoreen malliin, Sofia Richieen. Pariskunnan ensimmäinen seurusteluvuosi oli ennen kaikkea uuden opettelemisen aikaa Sofialle. Vuoden aikana Sofiasta on kuoriutunut todellinen bikinikaunotar.

Nyt Sofia on poseerannut sosiaalisessa mediassa bikineissä näyttävässä kuvassa, jossa hän makoilee uima-altaan reunalla. Kuvasta voidaan samalla huomata miten mallinmittoihin Sofia on viime aikoina päässyt.

Sofia Richien suhde Kardashianin julkkisperheeseen on ollut värikäs. Hänen kerrotaan todenneen lähipiirilleen, että hän toivoo onnistuvansa Scott Disickin kanssa. Sofia haluaa rakkauden ja suhteen kestävän pitkään, vaikka tunteekin aina olevansa ulkopuolinen lasten läsnäollessa.

Uusimmat