NASA tutkii: Astronauttia epäillään avaruudessa tehdystä rikoksesta

Ohhoh! · Tim Isokivi

NASAn astronautti Anne McClainia epäillään tiettävästi ensimmäisestä avaruudessa tehdystä rikoksesta. Viranomaiset tutkivat parhaillaan syyllistyikö hän identiteettivarkauteen Kansainvälisellä avaruusasemalla.

McClain on käynyt viimeisen vuoden ajan avioeroprosessia vaimostaan Summer Wordenista. Wordenin mukaan McClain oli kirjautunut laittomasti hänen pankkitililleen aloitettuaan työnsä avaruusasemalla.

Worden kertoo selvittäneensä pankilta, oliko tilillä vierailtu luvatta. Pankin selvityksessä selvisi, että tilille oli kirjauduttu NASAn tietokoneelta. McClainin mukaan hän ei tehnyt mitään sopimatonta ja halusi vain varmistaa perheensä talouden olevan kunnossa.

Yhdysvaltojen armeijan lentäjänä muun muassa Irakissa toiminut McClain on työskennellyt NASAssa vuodesta 2013 lähtien. Hän vietti Kansainvälisellä avaruusasemalla kuusi kuukautta, uutisoi New York Times.