Maratoonari ryhtyi tanssimaan – bändi ihastui juoksijan reaktioon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Illinoisissa on järjestetty maratonjuoksutapahtuma. Pitkän radan varrelle kerääntyi runsaasti yleisöä ja kannustajia, mutta myös juoksijoita viihdyttäviä katsojia. Timeless-bändi oli yksi maratonreitin varrella aikaansa viettäneistä.

Yhtye esiintyi omakotitalon pihatiellä. Nettiin on julkaistu video, kuinka eräs maratoonari näyttää nauttivat yhtyeen musiikista matkan varrella. Mies on juoksemassa puolimaratonia, mutta hänellä riitti myös energiaa tanssiin svengin tahdissa.

Hidden Gem Half Marathon -tapahtuma kulkee kauniin luonnon ja asuinalueiden läpi. Se järjestettiin syyskuun alussa. Tiedossa ei ole tanssiin innostuneen miehen juoksuaikaa.

Uusimmat