MOT: Veikkaus maksaa miljoonia euroja ulkomaisille peliyhtiöille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Veikkauksen pelimonopolin toiminta on kyseenalaistettu viime aikoina lukemattomissa yhteyksissä, kun peliongelmien vakavuus ja Veikkaukselle hävittyjen rahojen kyseenalaiset reitit ovat paljastuneet erilaisissa selvityksissä. Eilen Yleisradion MOT julkaisi raportin Veikkauksen hämäristä kansainvälisistä bisneksistä ja paljasti yhtiön salaaman todellisen liikevaihdon.

Julkisuudessa Veikkaus on kertonut, että sen liikevaihto on kolme miljardia, mutta Yleisradion saamien tietojen mukaan todellinen liikevaihto on peräti 13 miljardia euroa. Yhtiön toimitusjohtaja vahvisti asian MOT-ohjelmassa. Kolmesta miljardista eurosta puhuessaan yhtiö on jo poistanut maksetut voitot. Yksin Veikkauksen peliautomaattien liikevaihto on peräti 11 miljardia euroa.

78 % peliongelmista aiheutuu automaateista

Raporttien mukaan Suomessa on 124 000 peliongelmaista, joista 78 prosenttia ilmoittaa ensisijaisesti riippuvuutta aiheuttavaksi peliautomaatit. Esimerkiksi pokeripelit ensisijaiseksi ongelman lähteeksi nimeää vain kaksi prosenttia ja vedonlyönnin seitsemän prosenttia ongelmapelaajista. Peliongelmaisia auttava Peluuri-palvelu vahvistaa, että valtaosa peliongelmista aiheutuu juuri peliautomaateista kaupoissa, ravintoloissa, huoltoasemilla ja kioskeilla.

Yleisradion MOT paljasti lisäksi, että Veikkaus maksaa miljoonia euroja suomalaisten häviämiä rahoja ulkomaisille peliyhtiöille. Näin ollen vanha sanonta ”Kansanterveydelle!” ei ole pitänyt enää vuosiin paikkaansa. Ulkomaille maksettiin vuonna 2018 arviolta 12 miljoonaa euroa suomalaisten häviämiä rahoja. Häviörahoista noin puolet on peräisin pieneltä joukolta peliongelmaisia asiakkaita, joihin Veikkaus on tarkoituksella kohdistanut rahapeliautomaattien sijoituspaikkansa.

Veikkauksen monopoliasema perustuu yksinomaan peliongelmien ehkäisemiseen, mutta Suomi sijoittuu maailmanlaajuisesti peliongelmien pahimpaan kärkipäähän. Veikkaus markkinoi pelejä jatkuvasti tavoilla, joiden on tarkoitus lisätä pelaamista ehkäisemisen sijaan. Näin ollen onkin perusteltua harkita pelimonopolista luopumista.

Lisenssimalli ehkäisee ongelmapelaamista

Ruotsissa siirryttiin taannoin pelimonopolista lisenssimalliin, ja seuraukset ovat olleet rohkaisevia. Esimerkiksi pelimainonnan sääntöjen rikkomisesta on seurannut verkossa toimiville peliyhtiöille miljoonaluokan sakkoja toisin kuin Suomessa.

Ruotsissa ja muissa lisenssimaissa peliyhtiöt on velvoitettu seuraamaan ongelmapelaamista. Ruotsissa on käytössä esimerkiksi Spelpaus-järjestelmä, jolla peliongelmaiset voivat estää pelaamisensa helposti kaikissa lisenssiyhtiöissä kerralla. Veikkauksesta sen sijaan soitetaan pelaamisen lopettaneille etuasiakkailleen ja opastetaan heitä pelaamaan lisää.

Katso MOT Veikkauksen sinivalkoinen satu tästä linkistä.