Miljoonapotti Suomeen – voittaja ei kertonut edes kavereilleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pelimaailmassa on viime aikoina kuohunut, kun kotimaisen Veikkauksen monopoliasema on asetettu vaakalaudalle jopa monien kansanedustajien toimesta. Julkinen keskustelu on vellonut pääasiassa hedelmäpelien ympärillä, mutta kuluneen vuoden aikana Suomeen on osunut muissa peleissä useita jättipotteja niin Veikkauksen kuin muidenkin peliyhtiöiden kautta.

Viime vuosina suurimmat jättivoitot ovat tulleet Suomeen Eurojackpotista, mutta myös kansainvälisten peliyhtiöiden suomalaiset asiakkaat ovat saaneet suuria voittoja. Esimerkiksi syyskuussa Pohjanmaalle meni Mega Fortune Dreams -pelissä peräti 4,8 miljoonan euron voitto.

– Kasinopelejä tulee pelattua vain silloin, kun fiilis on oikea. Nyt voi sanoa, että ainakin voittopäivänä fiilis oli totisesti kohdallaan. Tulevaisuudensuunnitelmiin voittaja listasi perisuomalaiseen tapaan vaatimattomasti uuden kodin hankkimisen, pohjalainen voittaja kertoi.

Syyskuinen voittaja haluasi pitää matalaa profiilia, eikä siksi kertonut onnenpotkustaan muille kuin vaimolleen. Salama ei tunnetusti iske yleensä kahta kertaa samaan kohtaan, mutta taannoin kerrottiin myös kuinka helsinkiläinen mies oli voittanut kuukauden sisään kolme muhkeaa voittoa arvoltaan yhteensä peräti 142.000 euroa. Äskettäin Siilinjärvellä nousi kohu, kun siellä voitettiin peräti 92 miljoonan euron jättipotti.