Facebook käänsi Kiinan presidentin nimeksi Mr. Shithole – yhtiö pahoittelee asiaa

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhteisöpalvelu Facebook on päätynyt kansainvälisen kohun keskiöön hurjan käännösvirheen ansiosta. Kiinan presidentti Xi Jinpingin nimi kääntyi sivustolla härskiin muotoon.

Moka kävi ilmi Myanmarin johtaja Aung San Suu Kyin Facebook-sivulla julkaisussa, jossa kerrottiin hänen ja kiinan presidentin tapaamisesta. Sivuston automaattinen käännös burmasta englanniksi muutti Xi Jinpingin nimen muotoon Mr. Shithole, eli suoraan suomennettuna ”Herra P*skareikä”.

Reuters uutisoi Facebookin sittemmin pahoitelleen asiaa ja ilmoittaneen pitävänsä huolen, ettei vastaavaa tapahdu enää uudelleen. Yhtiön mukaan presidentti Xin nimeä ei löydy Facebookin burman kielisestä tietokannasta, minkä ansiosta nimi käännettiin. Yhtiö kertoo huomanneensa monien muidenkin xi ja shi -alkuisten sanojen kääntyvän palvelussa englanniksi muotoon shithole.

Uusimmat