Rodrigo Alves bailasi Lontoon yössä – seksikäs mekko korosti naisellisia muotoja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Roddy, ihmis-Barbie, on ottanut uudesta ja seksikkään naisellisesta ulkonäöstään kaiken irti. Hän on esitellyt uutta vartaloaan, hiuksiaan ja tulipunaista mekkoaan Lontoon yökerhoissa. Transsukupuolinen Roddy oli bailaamassa kavereidensa kanssa.

Hän kertoo valmistautuneensa iltaan huolellisesti ulkonäköön panostaen. Roddy sanoo, että naisellisuus vaatii asennetta, ja siksi hän on turvautunut ammattikampaajan kädenjälkeen kiharoita kutreihin loihtiessaan. Roddysta huomaa, että hän on vihdoin löytänyt oman indentiteettinsä.

Aiemmin ihmis-Keninä tunnettu Roddy on nykyään nainen. Hän paljasti uuden sukupuolensa uuden vuosikymmenen alussa. Brasilialaissyntyinen Roddy kertoo, että on salaa tyttöillyt pitkän aikaa, mutta halusi viimein tehdä sen myös avoimesti ja julkisesti.