Adelea ei ole enää tunnistaa – uusi elämäntapa muuttanut vartalon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulajatähti Adele on vaihtanut avioerostaan itkemisen omien sanojensa mukaan hikoiluun. Nainen on laihtunut noin puolen vuoden aikana yhteensä 45 kiloa. Hän juhli äskettäin Oscar-gaalan jatkobileissä Jay-Z:n ja Beyoncen kartanossa.

https://www.instagram.com/p/B6bUG27gnWs/

Juhlissa oli paikalla myös puolalainen televisiokasvo Kinga Rusin. Nainen sanoi, että ei ollut tunnistaa Adelea hänen uuden ulkonäkönsä vuoksi. Rusin julkaisi heistä yhteiskuvan nettiin, RadarOnline uutisoi.

Kerroimme aiemmin, että 31-vuotiaalla laulajalla on kuntovalmentaja, joka on keskittynyt erityisesti naisen ruokavalioon. Hänen annoskokonsa on pienennetty tuhanteen kilokaloriin päivittäin. Adele on myös lisännyt liikuntaa hieman.