Nainen laihdutti 115 kiloa – ylimääräinen iho jäi leikkauspöydälle

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Lääkäri antoi aikoinaan teini-ikäiselle Corey Hylandille diagnoosiksi sairaalloisen lihavuuden. Meni vuosia, ennen kuin hän pystyi astumaan seuraavan kerran vaa’alle. Vuosikymmen sitten hän päätti ryhtyä syömään terveellisemmin. Suurin muutos tapahtui neljä vuotta sitten Hylandin palkattua avukseen henkilökohtaisen kuntovalmentajan.

Naisen elintavat ovat muuttuneet täysin siitä, mitkä johtivat massiiviseen ylipainoon. Ennen Corey Hyland saattoi syödä niin kauan kunnes oksensi. Hänen tarkoituksenaan ei ollut laihduttaa, koska ei rehellisesti uskonut pystyvänsä siihen. Sen sijaan nainen aloitti uudenlaisten elintapojen omaksumisen terveellisemmän ruoan muodossa.

Neljä vuotta sitten aloitettu kuntoilu johti lopulta siihen, että Corey Hyland alkoi laihtua. Hän pudotti loput 45 kiloa ylimääräistä painostaan 1,5 vuodessa. Karistettujen kilojen kokonaismäärä oli lopulta 115 kiloa, mutta Corey ei ollut tyytyväinen ulkonäköönsä roikkuvan ihon vuoksi. Ratkaisuna hän käytti ihonpoistoleikkausta.

– Epäonnistumiset ovat inhimillisiä. Kannattaa silti jatkaa urakkaa ja olla sinnikäs ja sitoutunut, Corey Hyland muistuttaa.

Uusimmat