Hämmästyttävä video – pieni koira paimensi suurta karjalaumaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mitä pienempi koira, sitä suurempi luonne. Kyseinen väite vaikuttaa saaneen lisää vahvistusta Uudessa-Seelannissa kuvatulla tuoreella viraalivideolla.

Hapukussa sijaitsevan maatilan lehmät olivat onnistuneet taannoin karkaamaan aitauksestaan, johon ne piti saada takaisin. Videon kuvaajan saapui paikalle pomeranian ja chihuahua -koirien sekoituksen, Lukan kanssa. Hänen kauhuksi Luka lähti juoksemaan kohti itseään huomattavasti suurempia lehmiä.

Omistaja pelkäsi koiransa olevan historiaa mutta pelko osui vääräksi. Kaksikiloinen Luka alkoi nimittäin paimentamaan karjalaumaa kuin vanha tekijä. Omistajan mukaan hän onkin aina epäillyt kyseessä olevan pienen koiran kehoon syntynyt iso koira.

Uusimmat