Karu video leviää verkossa – amerikkalaisnuoret bilettävät koronaviruksesta huolimatta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ihmisiä ympäri maailmaa on kehotettu suosimaan sosiaalista eristäytymistä koronaviruksen leviämisen myötä. Joissain maissa käyttöön on otettu tarkkoja karanteeneja ja ulkonaliikkumiskieltoja.

Kaikkia koronaviruksen leviäminen ei kuitenkaan vaikuta pelottavan. Sosiaalisessa mediassa raivoa herättäneellä videolla haastatellaan amerikkalaisnuoria, jotka viettävät kevätlomaa välittämättä kehotuksista pysytellä poissa suurista väkijoukoista. Esimerkiksi Floridan Clearwater Beach on ollut täynnä juhlijoita pandemiasta huolimatta.

– Jos saan koronan, saan koronan. En aio kuitenkaan sen estää minua bilettämästä, yksi videolla haastateltavista nuorista julistaa.

Videon kevätlomaa viettäviltä nuorilta vaikuttaa unohtuneen yksi tärkeä seikka. Eristäytymisen ideana ei ole ainoastaan suojata itseään covid-19 -virukselta. Tarkoituksena on erityisesti ehkäistä sen tarttuminen kuolemanvaarassa olevien riskiryhmien edustajille ja saada uusien tartuntojen määrä laskuun, jotta epidemia saataisiin vielä joskus hallintaan.