Tukes muistuttaa: Kotikutoinen maski ei suojaa koronavirukselta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Työterveyslaitos ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea muistuttavat, että kotikutoiset ja itse tehdyt maskit eivät suojaa koronavirukselta. Sen avulla voi kuitenkin estää muita saamasta virustartunnan itseltään. Paras tapa suojautumiseen on kotona pysyminen.

– Pahimmillaan itse tehdyt suojaimet voivat olla jopa viruksenlevittäjiä, jos oikeanlaisesta hygieniasta ei pidetä huolta. Väärin käytettynä itse tehty maski lisää epäpuhtauksien määrää hengitysteiden edessä. Maski ei ole hengityksensuojain. Virallisten hengityksensuojainten ja suu-nenäsuojusten myynti ja maahantuonti on tarkoin säädeltyä, viranomaiset muistuttavat.

Erilaiset hengitysteiden eteen tehdyt viritykset ja itse tehdyt kasvosuojaimet ovat lisääntyneet katukuvassa. Paras keino suojautua koronavirusta vastaan on kuitenkin pysyä kotona, pitää ainakin 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin ja pestä kädet vedellä ja saippualla tai puhdistaa ne alkoholipitoisella käsihuuhteella. Lisätietoa hengitysmaskien oikeaoppiseen käyttöön ja valmistamiseen löytyy muun muassa täältä.