Sara Sieppi aiheutti ahdistusta somessa – leikkasi mokkapalan keskeltä peltiä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sara Sieppi tuli aikoinaan tunnetuksi Miss Suomena, mutta viime aikoina hän on tehnyt uraa televisiossa. Tällä hetkellä nainen harjoittaa sosiaalista eristäytymistä kotonaan vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Kotona oleskeleminen on saanut naisen leipomaan.

Sara Sieppi aiheutti sosiaalisessa mediassa ahdistusta julkaisemallaan kuvalla, jossa nähdään miten mokkapalaruutu on leikattu keskeltä leivonnaista. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että pellillinen tulisi leikata kokonaan ruudukoksi ja aloittaa syöminen reunapaloista.

Keskellä oleva pala on mehukkain, koska se on tasapaksu kohta, jossa ei ole lainkaan reunaa. Monien mielestä keskipalan leikkaaminen on kuitenkin epäreilua muita herkuttelijoita kohtaan. Sen vuoksi Sara Sieppi onkin iloinen siitä, että itselleen leipoessa leivonnaisen saa syödä juuri niin kuin haluaa eikä kukaan ole kieltämässä koskemasta mokkapalan keskustaan.