Koira ilahtuu nähdessään postinjakajan – ihana tilanne videolla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Postinjakajat ovat varmasti hyvin tottuneet siihen, että koirat haukkuvat niille ja ovat hyvin reviiritietoisia omasta pihastaan. Toisinaan ilahduttavat poikkeustapaukset onnistuvat kuitenkin myös sulostuttamaan postinjakajien päivää.

Nyt YouTube-videolla nähdään ihana tilanne, jossa Oscar-niminen koira tervehtii Jimmy-nimistä postinjakajaa. Tämä tapahtuu koiran omistajan mukaan joka päivä, ja sekä koira että postinjakaja odottavat innoissaan toistensa näkemistä joka aamu.

Eräänä aamuna koiran omistaja päätti kuvata ihanan tilanteen videolle. Jimmyn nähdään lähestyvän pihaa, jolloin Oscar alkaa jo juosta aidan lähellä ja lopulta hyppää aidan päälle tervehtimään miestä. Koiran häntä heiluu vimmatusti kun se nautiskelee postinjakajan huomiosta ja rapsutteluhetkestä.