Stalkkeri ilmestyi Billie Eilishin vanhempien kotiovelle – laulajatähti pelkää henkensä edestä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulaja-lauluntekijä Billie Eilish on joutunut sinnikkään stalkkaukkerin kohteeksi. Toistuvasti artistin vanhempien kodin ovelle ilmaantuneelle miehelle on nyt langetettu väliaikainen lähestymiskielto.

24-vuotias Prenell Rousseau oli ilmaantunut Eilishin vanhempien kodin ovelle ensi kertaa viime viikon maanantaina. Hän oli kysenyt vanhemmilta, oliko kyseessä Billie Eilishin koti. Tähden isä vastasi kieltävästi, mutta fani ei palasi myöhemmin takaisin.

Rousseaun käytöksen kerrotaan muuttuneen arvaamattomammaksi, eikä hän suostunut poistumaan isän kehotuksista huolimatta. Stalkkeri häädettiin pois vartijoiden toimesta palasi paikalle useaan otteeseen.

TMZ-sivuston mukaan Rousseau pidätettiin lopulta. Poliisit lähettivät miehen sittemmin takaisin New Yorkiin, jossa hän asuu. Billie Eilishin kerrotaan kuitenkin pelkäävän stalkkerin palaavan vielä.