Hallitus pitää yökerhot kiinni lokakuun loppuun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hallitus tiedotti tänään, että Suomessa ravintolat saavat avata ovensa 1. kesäkuuta alkaen. Avaaminen tullaan kuitenkin toteuttamaan tiukkojen rajoitusten kanssa. Tänään iltapäivällä julkistetut rajoitukset tarkoittavat yökerhojen pysymistä kiinni pitkälle ensi syksyyn saakka, ellei rajoituksia sitä ennen muuteta.

Hallituksen päättämien rajoitusten mukaan ravintolat saavat olla avoinna kesäkuun alusta lukien kello 06.00 – 23.00, mutta alkoholia ravintoloissa saa anniskella kello 09.00 – 22.00 välisenä aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa nykymuotoisten yökerhojen ja klubien pitämistä kiinni lokakuun loppuun saakka. Viime vuosina valtaosa yökerhoista ja klubeista on avannut ovensa vasta 22.00 tai 23.00.

Parhaillaan monissa yökerhoissa suunnitellaan tavallisesta poikkeavia toimintatapoja esimerkiksi elävän musiikin tarjoamiseksi. Eräs vaihtoehto on, että yökerhot avaavat poikkeuksellisesti ovensa jo alkuillasta ja livekeikat järjestetään yökerhon tiloissa esimerkiksi kello 21.00 alkaen. Yökerhojen taloudellinen tilanne muuttui päätösten myötä entistä tukalammaksi.

Ruokaravintoloissa ruokailu täytyy suorittaa omissa pöydissä, mutta pakollista pöytiintarjoilua ei määrätty. Ravintola henkilökunta saa tuoda ruoan pöytään ja asiakas saa noutaa ruoka-annoksen tiskiltä itse. Seisovat pöydät ovat toistaiseksi kiellettyjä ja ruoan noutomyynti on jatkossakin sallittua. Ravintoloiden sisätiloissa asiakaspaikat vähennetään puoleen tavallisesta, mutta ulkoterasseilla asiakkaita voi olla normaali määrä.