Katy Perry alastomana videolla – esittelee pyöristynyttä vartaloaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Katy Perry ja Orlando Bloom odottavat tällä hetkellä esikoistaan. Raskaana oleva tähti on nauttinut olostaan koronavirustilanteen vuoksi kotonaan ja joutunut muiden tavoin perumaan kaikki menonsa. Katy Perry on julkaissut raskausaikanaan jo kaksi musiikkivideota, joista kummassakin hän esittelee upeaa raskausvatsaansa.

Katy Perry julkaisi uutisen raskaudesta aiemmin Never Worn White -musiikkivideonsa yhteydessä. Videolla 33-vuotias tähti paljasti odottavansa lasta esittelemällä raskausvatsaansa. Nainen julkaisi 15. toukokuuta uuden Daisies-nimisen kappaleen ja musiikkivideon, jossa poptähti poseeraa myös alastomana.

Kappaleessa Katy Perry laulaa unelmoimisesta ja unelmien saavuttamisesta. Kauniilla videolla Perry poseeraa valkoinen alusmekko yllään kukkaniityllä ja veden äärellä. Videolla Katy Perry kastelee itsensä lähteessä poseeratessaan kameralle alasti esitellessään rohkeasti odotusajan muuttamaa vartaloaan ja pyöreää raskausvatsaansa.