Koira hämmentyi – ei ymmärtänyt lasin puuttuvan ovesta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monet ihmisille arkipäiväiset asiat voivat herättää syvää hämmennystä ja koomisia reaktioita nokkelimmissakin lemmikeissä. Eläimet eivät aina kykene ymmärtämään esimerkiksi sitä, kuinka lasiovet toimivat.

Yhdysvaltojen Massachusettsissa kuvatulla tuoreella viraalivideolla nähdään koominen tilanne koiratauloudessa. Videon kuvaajan koiralla on selkeästi huonoja kokemuksia lasiovista, sillä se ei suostu luottamaan sellaiseen edes varsinaisen lasin puttuessa.

Omistaja yrittää videolla houkutella koiraa sisälle. Lemmikki ei kuitenkaan suostu uskomaan pääsevänsä kiinni olevan oven läpi vaikka hän yrittää toistuvasti todistaa kädellään lasin puuttuvan välistä. Lopulta omistaja joutuukin avaamaan oven ulkopuolella kärsimättömästi odottelevalle koiralle.