Nelli Matula poseerasi kauniissa iltapuvussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuoden naisartistiksi Emma-gaalassa ehdolla ollut Nelli Matula on julkaissut uuden Sukupuuttoon-singlen. Kappale on artistin ensimmäinen julkaisu sitten viime elokuussa julkaistun Jumalatar-debyyttialbumin, joka ylitti jo viime syksynä kuunteluillaan platinarajan. Kevään hän vietti muiden artistien tavoin keikkatauolla.

https://www.instagram.com/p/CA0MGZHAlFP/

Tänään avautuvien ravintoloiden kunniaksi Nelli Matula julkaisi somepäivityksen, jossa hän poseeraa todella upeassa hopeanhohtoisessa iltapuvussa. Kuvan ohella Nelli toteaa vielä suunnittelevansa ravintolakäyntiä jo heti maanantaille ja paljastaa myös mihin ruokaravintolaan hän aikoo mennä.

Vuosi 2019 oli Nelli Matulan uralle merkittävä, sillä sen aikana hän nousi uudelle tasolle artistina. Debyyttialbumin julkaisun lisäksi hän keikkaili ympäri Suomen ja vuosi huipentui kahteen Emma-ehdokkuuteen. Nelli Matula nousi myös IFPI:n ja Teoston teettämässä tutkimuksessa parhaiten tunnetuksi tulokasartistiksi alle 20-vuotiaiden keskuudessa. Nelli kertoi alkuvuodesta pysyvänsä aktiivisena koko vuoden 2020 ja keskittyvänsä erityisesti uuden musiikin julkaisemiseen.