Koiralenkki helteellä voi olla vaarallinen – lämpöhalvaus uhkaa koiria myös ulkona

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Koiraa ei saa jättää yksin kuumaan autoon. Auton lämpötila voi kohota reilusti myös viileällä ilmalla, jos ajoneuvo on auringonpaisteessa. Koira voi saada lämpöhalvauksen herkästi myös muuten helteellä, koska se ei pysty viilentää itseään hikoilemalla ihmisen tavoin.

Agria Eläinvakuutus -yhtiö on muistuttanut, että koira voi saada lämpöhalvauksen helteellä esimerkiksi liiallisesta juoksuttamisesta tai rasituksesta. Lämpöhalvauksen oireita ovat voimakas läähättäminen, nopeatahtinen hengitys, kuolaaminen, levottomuus ja tärinä. Koira voi menettää tajuntansa ja mikäli koiran ruumiinlämpöä ei saada pikaisesti laskettua, koira voi menehtyä.

Lämpöhalvauksen ensiapu:



– Siirrä koira johonkin viileään paikkaan



– Viilennä koiraa viileällä vedellä. Älä käytä jääkylmää vettä. Voit käyttää apuna märkiä pyyhkeitä ja kietoa niitä koiran ympärille.



– Kun koiran ruumiinlämpö on laskenut 39 asteeseen, lopeta viilennys. Koiran ruumiinlämpö mitataan peräsuolesta tavallisella kuumemittarilla.



– Yritä saada koira juomaan vettä.



– Vie koira eläinlääkäriin.

Lämpöhalvauksen ennaltaehkäisy lämpimällä säällä:



– Älä jätä koiraa yksin autoon tai muuhun lämpimään, pieneen tilaan



– Huolehdi, että koira juo tarpeeksi vettä



– Varmista, että koira pääsee aina ulkona ollessaan halutessaan varjoon tai muuhun viileään paikkaan



– Vältä koiran rasitusta ja tee kuumimpaan aikaan vain lyhyitä lenkkejä