Azealia Banksin viesti herätti fanien huolen – onko supertähti itsetuhoinen?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

212-hitistään aikoinaan tunnetuksi tullut yhdysvaltalainen räppäri Azealia Banks on herättänyt huolestusta itsetuhoisilla someviesteillään. 29-vuotias tähti on vihjannut olevansa valmis kuolemaan oman käden kautta.

Azealia Banks julkaisi Instagram-tarinoissaan viestejä, joissa hän kertoi pandemian, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja intiimiyden puutteen ja julkisen pilkanteon tehneen hänen elämästään haastavaa. Räppäri kertoi harkitsevansa maallisen vaelluksensa päättämistä.

– Olen vain valmis lähtemään. Rauhallisissa merkeissä tietenkin. Tulen dokumentoimaan viimeiset hetkeni ja julkaisemaan elokuvan perspektiivistäni, jotta voitte viimein ymmärtää minua, Banks kertoi Page Six -sivuston mukaan.

Fanit lähettivät tähdelle julkaisun myötä viestejä, joissa he toivoivat hänelle parempaa vointia ja pyysivät tähteä välttämään itsetuhoisten päätösten tekemistä. Banks kertoi myöhemmässä julkaisussaan ystävänsä tulleen tarkastamaan hänen hyvinvointinsa, ja ilmoitti yrittävänsä selvitä vielä tulevista kuukausista.