Breaking Bad -tähti paljasti: Palaisi Walter Whiten rooliin koska tahansa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Bryan Cranstonin tähdittämä Breaking Bad -sarja sai päätöksensä vuonna 2013. Sen tarina on kuitenkin saanut myöhemmin jatkoa spinoff-sarjan ja -elokuvan muodossa. Fanit ovat odottaneet jännityksellä, tullaanko Cranstonin esittämä Walter White näkemään vielä Better Call Saul -sarjassa tai mahdollisesti jossain muussa yhteydessä. Tuoreen haastattelun perusteella näyttelijä olisi valmis palaamaan rooliin.

– Olisin valmis siihen, mikäli Breaking Badin tuottajat Vince Gilligan ja Peter Gould pyytäisivät. Tekisin sen koska tahansa. Sitä ei ole kuitenkaan vielä tapahtunut, joten asia jää nähtäväksi, Cranston kuvaili Collider-sivuston haastattelussa.

Aikaan ennen Breaking Badia sijoittuvaa Better Call Saul -sarjaa tullaan tekemään vielä yhden tuotantokauden verran. Cranston palasi suosikkirooliin jo viime syksynä Netflixin El Camino: A Breaking Bad Movie -elokuvassa.