Steve-O kiinnitti itsensä mainostauluun jeesusteipillä – massiivinen pelastusoperaatio

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jackass-tähti Steve-O on jälleen herättänyt hämmennystä. Tuoreimmassa tempauksessaan hän päätyi teipatuksi mainostauluun keskellä Los Angelesia. Steve-O kiinnitettiin tauluun suurella määrällä mustaa ilmastointiteippiä.

Tähden mukaan ammattilaiset olivat varmistaneet, ettei hän ollut vaarassa pudota alas. Paikalliset viranmaiset eivät kuitenkaan vaikuttaneet luottavan hurjapään sanaan, ja palokunta saapui nopeasti paikalle irrottamaan häntä mainostaulusta.

Poliisi kommentoi myöhemmin Los Angeles Times -lehdelle Jackass-tähden irrottamisen vieneen runsaasti resursseja. Steve-O oli järjestänyt tuoreimman tempauksensa mainostaakseen Gnarly-komediaspesiaaliaan. Siinä hän tulee muun muassa matkustamaan Las Vegasista Koloradoon teipattuna auton ulkopuolelle.