Amsterdam hillitsee kaduille virtsaamista – hampulla täytetyt pisoaarit kaduille

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollannin Amsterdamissa pyritään vähentämään kaduille virtsaamista luovalla ratkaisulla. Kaupungille on ilmestynyt julkisia pisoaareja, jotka toimivat samalla kasvi-istutuksina.

Keksinnön takana on hollantilainen GreenPee-yhtiö. Hammpukuidulla täytettyjä pisoaareja asennettiin kahdeksan kappaletta Amsterdamin keskustaan turistien palattua kaupunkiin ja baarien avattua jälleen ovensa. Pisoaarien täyttyessä virtsan ja hamppukuidun yhdistelmä toimii lannoitteena, jota voidaan käyttää kaupungin viheralueilla.

GreenPee-pisoaarit on varustettu älysensorilla, joka ilmoittaa astian ollessa täynnä. GreenPeen vuonna 2018 järjestämässä pilottihankkeessa julkisille paikoille virtsaaminen väheni jopa puolella. CNN-uutissivsuton mukaan yhtiön tavoitteena onkin viedä projekti myös muihin maihin ja jopa selvittää, olisiko mahdollista luoda ekosähköä tuottavia pisoaareja.