Yllätyspaljastus! Rachelin rooliin kaavailtiin alun perin toista Frendit-näyttelijää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä Jennifer Aniston nousi maailmankuuluksi tähdeksi pitkälti Frendit-sarjan ansiosta. Frendit olisi kuitenkin vähällä näyttää melko erilaiselta, sillä Anistonin esittämän Rachel Greenin rooliin kaavailtiin alun perin toista sarjassa nähtyä näyttelijää.

Jane Sibbett näytteli Frendeissä Ross Gellerin ex-vaimoa, Carol Williciä. Tähden mukaan tuottajat olivat kuitenkin kaavailleet häntä alun perin Rachelin rooliin.

– Olin ehdolla toiseen rooliin. He halusivat minut yhdeksi kuudesta päähenkilöstä. Hahmoni piti olla Rachel mutta en yleensä kerro sitä kenellekään, sillä kukaan ei olisi voinut näytellä hahmoa Jennifer, Sibbett paljasti News.com.au-sivuston haastattelussa.

Sibbett kieltäytyi roolista raskautensa vuoksi. Tähden mukaan hän ei kuitenkaan kadu päätöstä, sillä hän pitää Jennifer Anistonia täydellisenä rooliin.