Tunnesyöpöttely vaihtui terveysintoiluun – mies pudotti puolet painostaan

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Vanhempien avioero sai Matthewin masentumaan, eristäytymään muista ihmisistä ja tunnesyöpöttelemään. Yhdysvaltojen Kaliforniassa asuva 27-vuotias mies päätti vaihtaa elämänsä suuntaa muutettuaan omilleen muutama vuosi sitten. Hänen ulkonäkönsä on muuttunut, mutta eniten terveellisistä elämäntavoista on hyötynyt hänen mielenterveytensä.

Matthew kertoo mässäilleen, koska pakeni sen avulla ongelmiaan. Valitettavasti ylensyönti aiheutti ainoastaan lisää ongelmia, eikä hänen terveytensä ollut hääppöinen. Onneksi mies sai kipinän urheiluun, ja kaikki alkoi tavallisesta kävelystä. Lopulta hänellä oli oma kokonainen kunto-ohjelma ja noin 110 karistettua kilogrammaa.

Kuten rajussa laihdutuksessa on tapana, niin iho ei mukaudu yhtä nopeasti muutoksiin, vaan jää roikkumaan. Hän harkitsee parhaillaan ihonpoistoleikkausta. Tärkeintä on kuitenkin ollut se, että Matthew on nykyään terve, iloinen ja sosiaalinen.

https://www.instagram.com/p/BxyfZUznZcE/