Hailey Bieber kysyi avioliittoneuvoa vanhemmiltaan: ”Estäkää minua tekemästä jotain hullua”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mallin uraa tekevä Hailey meni poptähti Justin Bieberin kanssa naimisiin kaksi vuotta sitten. Pariskunta oli jo aiemmin seurustellut, minkä jälkeen he pitivät taukoa ja elivät jonkin aikaa erillään. Yhteen palattuaan he menivät kuitenkin nopeasti kihloihin ja naimisiin.

Nuori pari meni kihloihin ja naimisiin vain kahden kuukauden sisällä. 23-vuotias malli on kertonut Daily Mail -sivuston mukaan, että hän ei kuitenkaan pystynyt tekemään tätä äkkipikaista päätöstä yksin. Hän tarvitsi siihen perheensä apua ja tukea, minkä vuoksi hän oli päättänyt soittaa vanhemmilleen.

Hailey oli soittanut vanhemmilleen Stephen ja Kennya Baldwinille. ”Nyt on se hetki, jolloin teidän täytyy estää minua tekemästä jotain hullua jos tämä on teidän mielestänne huono idea”, Hailey muistelee sanoneensa vanhemmilleen. Vanhemmat olivat kuitenkin olleet sitä mieltä, että koska avioliitto Justin Bieberin kanssa oli se mitä tytär oikeasti haluaa, he päättivät luottaa häneen ja kertoa, että näin on tarkoitettu.