Emma Stone ja Dave McCary siirsivät koronan vuoksi häitä – menivät nyt salaa naimisiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollywood-näyttelijä Emma Stonen oli tarkoitus mennä naimisiin kihlattunsa Dave McCaryn kanssa maaliskuussa. Häät jouduttiin kuitenkin siirtämään, koska koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi he eivät saaneet pitää suunnittelemiaan juhlia. Nyt pariskunta on tuoreen tiedon mukaan astellut avioon.

Emma Stone ja Dave McCary ovat People-sivuston mukaan menneet naimisiin. Pariskunta on seurustellut kolme vuotta ja he menivät viime vuoden joulukuussa kihloihin. Maaliskuulle suunniteltujen häiden peruunnuttua uutta hääpäivää on odoteltu, mutta nyt pariskunta ilmeisesti päättikin mennä naimisiin ilman sen suurempia juhlallisuuksia.

Amerikkalainen 31-vuotias näyttelijä Emma Stone on tullut tutuksi muun muassa La La Land ja The Amazing Spider-Man -elokuvista. 35-vuotias Dave McCary puolestaan on koomikko, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Mies on toiminut vuosia muun muassa Saturday Night Live -ohjelman yhtenä ohjaajista.