Hollywood-tähti Shia LeBeouf syytettynä pahoinpitelystä ja näpistyksestä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Transformers-elokuvista aikoinaan kuuluisuuteen noussut näyttelijä Shia LaBeouf on päätynyt tekemisiin lain kanssa. Tähteä syytetään sekä pahoinpitelystä että näpistyksestä kesällä tapahtuneen välikohtauksen johdosta.

Shia LaBeoufin kerrotaan ajautuneen toisen miehen kanssa sanaharkkaan Los Angelesissa kesäkuussa. Välikohtaus muuttui fyysiseksi tappeluksi, jonka jälkeen näyttelijän kerrotaan ottaneen toisen miehen lippiksen ja poistuneen paikalta. TMZ-sivuston mukaan kummallekaan osapuolelle ei jäänyt tapahtuneesta merkittäviä vammoja.

Tappelun toinen osapuoli ilmoitti tapauksesta poliisille, ja myöhemmin viranomaiset päättelivät LaBeoufin aloittaneen tilanteen. 34-vuotias näyttelijä on ollut aikaisemminkin tekemisissä lain kanssa muun muassa rattijuopumuksen vuoksi. LaBeoufin tuorein elokuva, David Ayerin ohjaama The Tax Collector sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa elokuussa.