Poliisi varoittaa koronahuijareista ja valepoliiseista – kohteena erityisesti vanhukset

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisin tietoon tulee edelleen paljon tapauksia, joissa ihmisiltä koitetaan huijata rahaa. Huijauksia voidaan tehdä monin eri keinoin, ja usein huijausten kohteena ovat iäkkäämmät ihmiset sekä maaseudulla yksin asuvat. Omaisten onkin tärkeää keskustella aiheesta ikääntyneiden läheisten kanssa ja varoittaa huijareista.

– Usein huijauksia yritetään tehdä soittamalla tai lähettämällä viestejä tai sähköposteja. Huijari voi esiintyä esimerkiksi poliisina, postin tai pankin työntekijänä tai vaikkapa Microsoftin teknisenä tukena. Tavoitteena on kalastella uhrin henkilö- ja maksutietoja, poliisista kerrotaan.

Huijariin voi törmätä myös kasvokkain, ja etenkin yksin maaseudulla asuvat saattavat saada tiluksilleen kutsumattomia vieraita. Luvaton liikkuja voi tutkia talon ympäristöä, pyrkiä jollain verukkeella pääsemään sisälle taloon tai pyytää suoraan käteistä.

Toimi näin:



– Katkaise puhelu heti, jos epäilet sen olevan huijaus.



– Älä avaa viesteissä lähetettyjä linkkejä tai asenna laitteellesi ohjelmia, joita huijari pyytää asentamaan.



– Jos olet kertonut huijarille pankki- tai korttitietojasi, ole heti yhteydessä omaan pankkiisi.



– Ilmoita huijausyrityksistä ja luvattomista liikkujista aina 112.

– Terve epäileväisyys on paras keino suojautua huijauksilta: jos saamasi viesti tai puhelu herättää epäilyksesi, sille on luultavasti syy. Muista, että viranomaiset ja pankit eivät koskaan kysele keneltäkään maksutunnuksia puhelimessa, sähköpostilla tai tekstiviesteillä. Tietoja ei tulla kyselemään kotiovellekaan.